Ohjelmallinen ostaminen on ostotapa, jonka avulla varsinaisen mediatilan ostoprosessi nopeutuu ja tehostuu, kun kaikki tapahtuu järjestelmien välillä eikä esimerkiksi mainosmateriaaleja tarvitse toimittaa erikseen julkaisijoille.

Käytännössä kaikkia kampanjoihin liittyviä osia hallinnoidaan ostajan järjestelmässä, johon on kytketty suora ostoputki myyjän järjestelmään.
Malli palvelee erittäin hyvin ostopuolta, jossa toimenpiteitä voidaan helposti käynnistää ja optimoida toimivuuden ja tarpeiden mukaan.

Fonecta tarjoaa kaikkia display-tuotteitaan myös ohjelmallisesti, ja pyrkii tuotteistamaan kaiken jatkossa myös palvelemaan tätä puolta. Inventaari on ostettavissa kaikilla ostotyökaluilla – Fonecta on näkyvissä sekä Adformissa että Google adExchange -järjestelmissä.

Ostotavat

Ohjelmallisesti ostettaessa voi tällä hetkellä käytännössä ostaa kahdella eri tavalla – pohjahinnan mukaan huutokaupassa, tai sitten myyjäpuolen kanssa erikseen sovitulla kiinteällä hinnalla. Näistä ensimmäinen (pohjahinta) on koko tekniikan alkuperäinen ajatus, jossa tarjolla olevasta mainosnäytöstä eri ostajat käyvät huutokauppaa, jossa voittaja maksaa toiseksi korkeimman tarjouksen hinnan.

Toinen tapa joka osittain vastaa perinteisempää ”määräinkauppaa”, on hinnoittelumalli, jossa myyjä tarjoaa inventaariaan tietylle ostajalle tiettyyn sovittuun hintaan. Tällöin ostajan ja myyjän välille luodaan ns. Deal ID, joka sitoo ostajan ja myyjän työkalut yhteen sovituilla hinnoilla ja inventaarinlähteillä. Deal ID -ostajat saavat tämän myötä myös etuosto-oikeuden ennen huutokauppaostajia.
Kiinteässä hinnoittelussa on myös 2016 loppuvuodesta lanseerattu ns. ohjelmallinen takuuostaminen, joka sitten vastaa täysin perinteistä määräinkauppaa.

Myyjä luo ja hinnoittelee järjestelmäänsä tuotteen, josta ostaja voi omasta järjestelmästään tarkistaa ja varata juuri sen määrän mainosnäyttöjä mitä haluaa kampanjaansa ostaa. Pienimuotoista hintaneuvotteluakin voidaan tämän avulla harrastaa, eli ostaja voi varausta lähettäessä ehdottaa eri hintaa jonka sitten myyjä käy omasta järjestelmästään joko hyväksymässä tai muokkaamassa/hylkäämässä.

 

Ohjelmallisen ostajan opas on hyvä tietolähde, kun haluat syvällisemmin perehtyä aiheeseen.

 

Haluatko tietää lisää?

Ota yhteyttä!

Ota yhteyttä

* Pakollinen kenttä

 

Täyttämällä lomakkeen hyväksyt, että Fonecta-konserniin kuuluvat yhtiöt voivat olla sinuun yhteydessä.